Tulisijaan liittyvä kivirakenne

Pirkkalan Tursiannotkon kesän 2017 tutkimukset ovat paljastaneet pienistä kivistä koostuvan kivirakenteen. Rakenteessa on selvästi havaittavissa tulenpidon merkkejä: palaneita kiviä ja hiiltä, joten kyseessä on jonkinlaiseen tulisijaan liittyvä kiveys. Aikaisemmissa tutkimuksissa Tursiannotkosta on löydetty rakennukseen kuulunut kiukaan pohja. Idästä Itämeren alueelle viikinkiajalla levinnyt varaava kiuas oli aikansa huipputeknologiaa, sillä se korvasi avolieden rakennusten lämmittäjänä. (Raninen 2016: 11)…

Hioinkivi

Hioinkivet eli kovasimet kuuluvat rautakautisten asuinpaikkojen vakiolöytöihin, ja ne kertovat sekä käsityöstä että työvälineiden huollosta (Vuorinen 2009: 30, 33, 39-40, 163, 177). Hioinkivillä on pidetty terävinä arjessa tarvittuja työkaluja, kuten puukkoja, veitsiä, keritsimiä, kirveitä, sirppejä ja viikatteita. Teräkaluista huolehtiminen on ilmeisesti kuulunut tasapuolisesti kaikille yhteisön jäsenille, sillä Skandinavian viikinkiaikaisista kalmistoista hioinkiviä on löytynyt sekä naisten että miesten…