Sulanut lasimassahelmi

Pirkkalan Tursiannotkon kaivaukselta löytyi tänään sulanut lasimassahelmi, jossa näyttäisi olevan kiinni palanutta luuta. Helmi on selvästi rautakauden loppupuolelle ajoittuvaa tyyppiä: pohjaväritys on tummansininen ja siinä näkyy aaltoileva, valkoinen viiva. Helmessä on myös keltainen osa, joka tarkoittaa sitä, että helmen kyljessä on ollut ”silmä” (katso kaivauksen ensimmäinen helmilöytö) tai että samaan sulaneeseen kappaleeseen on kiinnittynyt toinenkin…

Keltainen lasimassahelmi ja jyrsijän hammas

Pirkkalan Tursiannotkon yleisökaivaukselta 2017 löytynyt kuudes lasimassahelmi on litteähkö, tasaisen keltainen ja pienikokoinen. Helmi ajoittuu rautakauden loppupuolelle. Lasimassahelmiä on valmistettu eri tavoin, esimerkiksi kiertämällä venytettyä lasimassaa metallitangon ympärille tai leikkaamalla helmiä jäähtymättömästä lasivartaasta (Callmer 2003: 350). Tämä helmi on mahdollisesti valmistettu jälkimmäisellä menetelmällä. Yleisökaivauksen aikaisemmat helmilöydöt näet tästä linkistä. Päivän löytöihin kuuluu myös pienikokoinen jyrsijän hammas.…

Pienikokoinen lasimassahelmi

Pirkkalan Tursiannotkon yleisökaivauksen viides rautakauden loppupuolelle ajoittuva lasimassahelmi on hyvin pienikokoinen. Sen halkaisija on vain noin 5 mm. Skandinaviasta löytyneitä viikinkiaikaisia lasimassahelmiä luokitellut Johan Callmer nimittää hyvin pieniä helmiä mikrohelmiksi (Callmer 1977: 82). Tursiannotkosta löytyneistä helmistä lähes kaikki ovat erilaisia. Tämän helmen pinta on kulunut ja sen väri näyttää lähinnä kellertävän ruskealta. Rautakautisten hautalöytöjen perusteella on…

1500-luvun raha ja vihreä lasihelmi viikinkiajalta

Kaivauksen toisen kerroksen viimeisistä ruuduista yksi neljännesneliö piti sisällään sekä 1500-luvun rahan että viikinkiaikaisen lasihelmen kappaleen. Raha on ruotsalainen, Juhana III:n lyöttämä puolen äyrin kolikko. Kyseistä mallia on lyöty vuosina 1569-1574 (Oravisjärvi 2016: 60). Kolikkoa kiertävästä tekstistä selviää, että se on lyöty Tukholman rahapajassa. Juhana III:n lyöttämät hopearahat ovat tunnetusti olleet huonolaatuisia ja sisältäneet vain vähän…

Melonihelmi, savihelmi ja luuneulan kärkikatkelma

Jo kolmantena kaivauspäivänä peräkkäin Tursiannotkon löytöihin lukeutuu helmiä. Tämän päivän helmilöytöjä edustavat niin sanottu melonihelmi ja savihelmen puolikas. Vaikka lasihelmet on valmistettu lasimassasta ja savihelmi savesta, ei melonihelmeä ole tehty hedelmästä. Kyseessä on viikinkinkiaikainen lasimassahelmi, joka on saanut nimensä melonia hieman muistuttavasta ulkomuodosta. Savihelmi on puolestaan muodoltaan kiekkomainen, molemmilta sivuilta tasoitettu ja kokonaan poltettu. Siinä…

Lasihelmi ja pronssispiraalia

Tursiannotkon yleisökaivauksella on päästy kaivamaan toista kerrosta, joka on vielä osittain sekoittunutta. Rautakautisen materiaalin määrä kuitenkin kasvaa koko ajan. Tämän päivän löydöissä sitä edustavat muun muassa lasimassahelmi ja pronssispiraalin kappale. Tänään löytynyt lasimassahelmi on kooltaan hyvin pieni. Helmi on pohjaväritykseltään vaaleankeltainen ja siinä on kolme tummemman keltaista kohopistettä. Samantapainen helmi on löytynyt Ruotsista Birkan haudasta numero…

Lasihelmen ja luuneulan kappaleet

Tursiannotkon kesän 2017 yleisökaivausten ensimmäinen luuesine on tekstiilikäsitöistä kertova neulan katkelma. Kyseessä on todennäköisesti kinnasneula, joita on aikaisemminkin löytynyt Tursiannotkosta ja lisäksi myös muutamilta muilta rautakautisilta ja keskiaikaisilta kohteilta Suomessa (Vajanto 2016: 11). Kinnasneulalla toteutettavaa työmenetelmää nimitetään neulakinnastekniikaksi. Kyseessä on vanha käsityömuoto, jolla on rautakaudella ja keskiajalla tehty villalapasia, kintaita ja sukkia, ja Suomessa vielä 1900-luvulla muun…