Pirkkalan Tursiannotkossa luut ja luuesineet ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin. Paikalta on aikaisemmissa tutkimuksissa löydetty riipuksina tai amuletteina käytettyjä eläinten hampaita, joiden joukko kasvoi tänään kahdella läheltä toisiaan löytyneellä karhunhampaalla. Kumpaankiin hampaaseen on tehty reikä. Tämä osoittaa, että hampaita on kannettu joko riipuksina tai amuletteina.

Karhu on ollut merkittävä eläin suomalaisissa uskomuksissa, ja eläimen kaikilla osilla on uskottu olleen erityisiä taikavoimia. Karhun hampaista tehtyjä amuletteja on käytetty vielä pitkään historiallisella ajalla moniin eri tarkoituksiin. Suomalaisen kansanperinteen mukaan karhunhammas toimii onnenkaluna ja tehokkaana suojana pahaa silmää vastaan, ja sitä on käytetty muun muassa lasten kaulariipuksena (Virtanen 1991; Forsius 1992). Lapsen tyynyn alle asetetun karhunhampaan on puolestaan uskottu suojaavan lastentaudeilta (Anmasser 2008: 4). Karhunhampaista tehtyjä amuletteja on käytetty myös karjan ja hevosten suojaamiseen laitumelle laskettaessa. Hevosten suojaamistarkoituksessa karhunhammasamuletteja on kiinnitetty roikkumaan esimerkiksi kuolaimiin (Kataja 2010).

Kaksi karhun hampaista tehtyä riipusta tai amulettia. Ylempi riipus on hieman rikki, alempi on ehjä.

Teksti ja kuva: Ulla Moilanen/Pirkanmaan maakuntamuseo.

Lähteet:

Anmasser, Elena 2008. Mesikämmen, Toptygin, Mester Petz. Lekseemi karhu suomen-, venäjän- ja saksankielisissä lehdissä. Erityistarkastelun kohteena lekseemin esiintyminen metaforisissa ilmauksissa. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Kieli- ja käännöstieteiden laitos.

Forsius, Arno 1992: Karhu ja kansanlääkintä. Suomen Lääkärilehti 1992: 16: 1628.

Kataja, Raila 2010: Amuletit – loihtijakivi, karhunhammas ja karhunkynsi. Kansallismuseon kuukauden esine – Huhtikuu 2010.

Virtanen, Leea 1991: Suomalainen kansanperinne. Helsinki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.