Arkeologisten jälkitöiden alku ja löytöjen puhdistus

Pirkkalan Tursiannotkon kaivaus on päättynyt ja jälkityövaihe alkanut. Kaivauksen päätyttyä kaikki tavarat, löydöt, näytteet ja aineistot pakattiin ja kuljetettiin Pirkanmaan maakuntamuseon tiloihin Vapriikkiin. Kuraisen kenttätyön likaama kaivausvälineistö piti puhdistaa ennen välinevarastoon siirtämistä. Samalla tehtiin hieman inventaariota ja varaston siistimistä, ja tässä yhteydessä esimerkiksi rikkoutuneet ämpärit poistettiin.

Kaivauksella Minigrip-pusseihin kerätyt löydöt vietiin laatikoihin pakattuna maakuntamuseon puhdistustiloihin. Arkeologiset löydöt voivat olla hauraita ja niiden vahingoittumista estetään muun muassa asianmukaisella pakkaamisella ja säilytysolosuhteilla. Esineiden turhaa käsittelyä vältetään, ja pakollinen käsittely tehdään mielellään hansikkaiden kanssa (esim. Fjæstad 1999: 24).

Jälkitöissä kaivauslöytöjen käsittelyn ensimmäinen vaihe on löytöjen puhdistus. Puhdistamistapa riippuu löydöstä ja sen materiaalista, joten tässä työvaiheessa tarvitaan tietoa eri materiaalien käyttäytymisestä eri olosuhteissa. Palaneen saven kappaleet pestään ja harjataan puhtaaksi, mutta osa löydöistä ei kestä liottamista. Esihistoriallista keramiikkaa varotaan naarmuttamasta ja kiillottamasta liian karkealla harjalla. Jos keramiikassa näkyy karstaa, pala jätetään kokonaan puhdistamatta, sillä karstasta voi ottaa näytteen radiohiiliajoitusta varten (esim. Berstan et al. 2015). Koko puhdistusvaiheen kesto riippuu löytöjen määrästä ja hieman myös siitä, minkälaisesta ympäristöstä löydöt ovat peräisin. Tuhansien löytöjen puhdistamiseen saa varata aikaa useita viikkoja.

Helsingin yliopiston harjoittelija Tanja Ranta puhdistaa Tursiannotkon löytöjä.

Palanutta savea, piikiveä ja kuonaa vesivadissa.

Kuonan kappale puhdistettavana. Muta ja tiivis savi tai siltti voidaan poistaa varovasti pehmeällä hammasharjalla, joka sopii useimmille materiaaleille (esim. Rodgers 2004: 43, 151).

Puhdistettavien löytöjen löytötiedot kulkevat koko ajan löytöjen mukana.

Eläinten luita ei lioteta, mutta ne voi huuhtoa kevyesti ja harjata varovasti puhtaaksi. (Animal Bones and Archaeology: Guidelines for Best Practice).

Osa löydöistä kuivataan lämpökaapissa, johon herkimpiä materiaaleja ei kuitenkaan voi laittaa. Esimerkiksi luut kutistuvat ja vääntyvät kuivuessaan (Tomanterä 2008: 16), joten luuesineet menisivät kaapissa pilalle.

Puhdistamisen jälkeen löydöt lajitellaan kerrosten ja koordinaattien mukaiseen järjestykseen, pusseihin mahdollisesti päätyneet kivet poistetaan ja löydöt luetteloidaan ja numeroidaan. Näistä vaiheista kerromme myöhemmin luetteloinnin päästessä kunnolla vauhtiin.

Teksti ja kuvat: Ulla Moilanen/Pirkanmaan maakuntamuseo

Lähteet:

Animal Bones and Archaeology: Guidelines for Best Practice. Historic England.

Berstan, R., Stott, A. W., Minnitt, S. & Ramsey, C. B. 2015: Direct dating of pottery from its organic residues: new precision using compound-specific carbon isotopes. Antiquity, Vol. 82, Issue 317, 1 September 2008: 702-713.

Fjæstad, M. 1999: Respekt för materialen. In: Tidens tand. Förebyggande konservering: 22-26, Fjæstad, M. (ed.) Riksantikvarieämbetet.

Rodgers, B. A. 2004: The Archaeologist’s Manual for Conservation: A Guide to Non-Toxic, Minimal Intervention Artifact Stabilization. Kluwer Academic Publishers.

Tomanterä, L. 2008: Maasta museoon – Arkeologisten materiaalien vaurioituminen maaperässä ja käsittely kentällä. Suomen kansallismuseon konservointilaitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s