”Mitä näille löydöille tapahtuu?”, on yleisökaivauksilla usein kuultu kysymys. Joskus ollaan jopa siinä uskossa, että kaivauksilla työskentelevät arkeologit keräävät luut omiin kaappeihinsa tai myyvät tekemänsä löydöt museoille. Näin ei kuitenkaan ole. Löytöjen käsittelystä, kuten kaikista kaivaustutkimusten jälkitöistä, on säädetty tarkat ohjeet. Niitä jokaisen kenttätöitä tekevän arkeologin odotetaan noudattavan, ja usein yhteisiin sääntöihin sitoutuminen on ehtona jo tutkimusluvan saamiselle. Koska kaivaustutkimus tuhoaa tutkittavan kohteen, on jälkitöiden lopussa oltava yhteen koottuna mahdollisimman tarkat tiedot siitä, mitä on tutkittu, millä tavoin, ja mitä tuloksia on saatu. Lailla ja asetuksilla suojellaan yhteistä kulttuuriperintöämme ja taataan se, että tulevillakin sukupolvilla on mahdollisuus löytää tietoa arkeologisista kohteista, myös niistä, joita ei enää fyysisesti ole olemassa.
Jälkitöiden tavallinen järjestys on: löytöjen puhdistaminen, karttojen piirtäminen puhtaaksi, kuvien valinta ja numerointi sekä löytöjen järjestäminen löytölajeittain, luettelointi ja numerointi. Viimeistään tässä vaiheessa osa löydöistä joutuu poistettavien kategoriaan. Poistettavaksi voivat joutua esimerkiksi tuoreet, sekoittuneista kerroksista peräisin olevat löydöt. Nämäkin löydöt tavallisesti valokuvataan ja punnitaan ja niistä tehdään poistettujen löytöjen luettelo kaivauskertomuksen liitteeksi. Jos kaivauksilta on löytynyt helposti tuhoutuvasta materiaalista tehtyjä esineitä, ne pyritään saamaan konservointiin mahdollisimman pian maasta nostamisen jälkeen. Jälkitöiden aikana kaivauksilta otetut erilaiset näytteet lähetetään luonnontieteellisiin analyyseihin, usein ulkopuolisille tahoille.
Tursiannotkon kesän 2017 kaivauslöytöjä luetteloituna, laatikoihin pakattuna ja numeroituna. Kuva: Ninni Närväinen.
Suurin osa kaivauslöydöistä talletetaan Kansallismuseon kokoelmiin (mihin viittaa löytöjen tunnuksissa kirjainyhdistelmä KM). Kansallismuseon arkeologisesta kokoelmasta on mahdollista pyytää löytöjä tutkittavaksi tai lainaan esimerkiksi näyttelyihin, mutta niistä sovitaan aina tapauskohtaisesti. Tursiannotkon kesän 2017 kaivauslöytöjä on todennäköisesti tulossa vielä Birckala 1017 -näyttelyyn.
Jälkitöiden viimeisessä vaiheessa sidotaan kaikki langanpäät yhteen. Kaivaustenjohtaja tekee johtopäätöksiä kaikesta siitä materiaalista, jota kuukausien tutkimus on tuottanut. Löydöt, kaivauksen kartat ja kuvat sekä analyysien tulokset liitetään yhtenäiseksi esitykseksi kaivauskertomuksessa, joka on kokonaiskuva kaivausten sujumisesta. Kaivauskertomuksessa täytyy olla riittävät tiedot tutkimuskohteesta, kuten sen sijainnista, historiasta ja tutkimushistoriasta. Raportissa kerrotaan myös miksi ja miten tutkimus toteutettiin ja mitä tietoa tutkimuksissa saatiin. Kaivausraportin valmistumisen ajankohta on määritelty tutkimusluvassa, eivätkä kaikki analyysitulokset välttämättä ehdi raporttiin. Raporttiin voidaan kuitenkin liittää jälkikäteen liitteitä. Valmis raportti toimitetaan aina Museoviraston arkistoon ja lisäksi tavallisesti työn tilaajalle ja lähimpään maakuntamuseoon. Pirkanmaan maakuntamuseon kaivausraportit talletetaan Tampereen museoiden Siiri-tietokantaan, jossa ne ovat kaikkien kiinnostuneiden luettavissa. Tursiannotkon vuoden 2017 raportti löytyy tältä sivulta.
Lähteet:
Museovirasto 2016: Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet.
Tampereen museoiden Siiri-tietokanta
