Lasihelmi ja pronssispiraalia

Tursiannotkon yleisökaivauksella on päästy kaivamaan toista kerrosta, joka on vielä osittain sekoittunutta. Rautakautisen materiaalin määrä kuitenkin kasvaa koko ajan. Tämän päivän löydöissä sitä edustavat muun muassa lasimassahelmi ja pronssispiraalin kappale.

Tänään löytynyt lasimassahelmi on kooltaan hyvin pieni. Helmi on pohjaväritykseltään vaaleankeltainen ja siinä on kolme tummemman keltaista kohopistettä. Samantapainen helmi on löytynyt Ruotsista Birkan haudasta numero 825 (historiska.se). Kyseessä on 900-luvulle ajoittuva naiselle kuulunut puukehikkohauta, jollaisiin on arveltu haudatun sosiaaliselta asemaltaan merkittäviä ja varakkaita henkilöitä (Ringstedt 1997). Löytynyt lasihelmi on jo tämän kaivauksen toinen. Katso kuva edellispäivänä löytyneestä helmestä tästä linkistä).

Viikinkiaikainen lasimassahelmi.

Helmi on hyvin pienikokoinen.

Tänään löytynyt pronssispiraalin pätkä on pituudeltaan reilun senttimetrin mittainen. Hautalöytöjen perusteella tiedetään, että samanlaisilla pronssispiraaleilla on rautakaudella koristeltu vaatteita. Spiraalikoristelun alkuperä on todennäköisesti Baltiassa, josta se saapui Suomen alueelle viikinkiajalla ja säilyi käytössä ristiretkiajalle saakka. Spiraalien avulla vaatteisiin saatettiin tehdä taidokkaita kuvioita. Spiraalikoristeita oli muun muassa esiliinojen helmoissa, päähineissä ja viittojen reunoissa. Koristelu ei välttämättä ollut pelkästään muodikasta. On nimittäin esitetty, että vaatetuksen pronssispiraalien avulla olisi pyritty estämään pahan silmän vaikutusta. (Sahramaa 2011: 60-61)

 

Teksti ja kuvat: Ulla Moilanen/Pirkanmaan maakuntamuseo

Lähteet:

Historiska museet: Björkö – gravfält 

Ringstedt, N. 1997. The Birka Chamber-Graves: Economic and Social Aspects. A quantitative analysis. Current Swedish Archaeology, Vol. 5, l997: 127-146

Sahramaa, J. 2011. Löydöstä muinaispuvuksi. Arkeologisten tekstiililöytöjen ennallistaminen. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Arkeologian oppiaine.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s