Kesän 2017 tutkimuksissa Pirkkalan Tursiannotkosta on aikaisemmin löytynyt kotieläinten sarvia ja niiden lisäksi myös riistaeläimille kuuluneita sarvia, joissa näkyy työstön jälkiä. Viimeisin sarvilöytö kuuluu selvästi hirvelle. Kyseessä on suurikokoisen sarven tyviosa, jossa näkyy useita leikkausjälkiä. Hirvensarvea on siis käytetty raaka-ainemateriaalina.
Hirvi on kautta historian kuulunut merkittävimpiin riistaeläimiin (Ukkonen & Mannermaa 2017: 163), vaikka keskiajalta lähtien hirvenmetsästystä säädeltiinkin laeilla ja asetuksilla (Mykrä et al. 2005: 277). Ylä-Satakunnassa – johon Pirkkalakin kuului – toimi 1600-luvulla erityisiä jahtivouteja, joiden tehtävänä oli hankkia hoviin nahkoja ja turkiksia (Seppälä 2009: 164). Säädöksistä huolimatta hirvenmetsästystä tapahtui ilmeisesti kaikkialla, mikä puolestaan johti hirvikantojen pienenemiseen niin, että 1800-luvun puolivälissä hirvi oli hävinnyt Suomesta lähes sukupuuttoon (Mykrä et al. 2005: 280).
Hirvensarvia on periaatteessa ollut mahdollista löytää maastosta sellaisenaankin, sillä aikuinen hirviuros pudottaa sarvensa joka talvi (Goss 1983: 33). Myös koiria voi kouluttaa löytämään pudonneita hirvensarvia. Koulutettu koira voi löytää sarvet jopa lumihangen alta (Walrod 2010: 48).
Teksti ja kuvat: Ulla Moilanen/Pirkanmaan maakuntamuseo
Lähteet:
Goss, Richard J. 1983: Deer Antlers: Regeneration, Function and Evolution. Academic Press.
Mykrä, Sakari; Vuorisalo, Timo & Pohja-Mykrä, Mari 2005: A history of organized persecution and conservation of wildlife: species categorizations in Finnish legislation from medieval times to 1923. Oryx Vol 39 No 3 July 2005: 275-283.
Seppälä, Suvianna 2009: Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539-1609. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Bibliotheca Historica 125.
Ukkonen, Pirkko & Mannermaa, Kristiina 2017: Jääkauden jälkeläiset. Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia. Museoviraston julkaisuja 8, Museovirasto.